perjantai 3. lokakuuta 2014

Monipuolinen työssäoppimispäivä

Työssäoppimispaikalle saapuessani kiinnittyi huomio heti uusiin viherkasveihin, joista hämmennyksissäni en ymmärtänyt ottaa edes kuvia. Totesin vain kauppiaalle, että miten kasvit livenä on ihan toisennäköisiä, kuin valokuvissa ja sitä ihmettelen edelleen kuningaskisssuksen sekä sinisen Cledorendrumin kohdalla.
Päivä kului kaiken kaikkiaan kuin siivillä; kaikkien rutiinitöiden lisäksi siihen kuului vähän myös "ei-ihan-joka-perjantain-sidontatöitä/-työ.
 Päivä alkoi allanäkyvän hautavihkon valmistuksella, mikä sujuikin viimeviikkoista kivuttomammin. Sen tehtyäni sain tietää, että seuraavaksi teen pääkoristeen. No joo, ja minähän tein.
.

hautavihko 




Vuodenaikaa ajatellen, värit tuovat mieleen kyllä enemmän kesän tai kevään kuin syksyn, mutta tilatut tuotteet tehdään , kuten asiakas tahtoo. Kyseessä oli siis pääseppele/-kranssi 60 v syntymäpäiväksi.

Asiakkaan tuomaan pajukoriin tekemäni asetelma asiakkaan valitsemilla kukilla

1 kommentti: