maanantai 27. lokakuuta 2014

Mukavaa maanantaita

No tänään oli työnämme tehdä se, pohjan osalta  esivalmisteltu ovikranssi valmiiksi, mut kuinkas sit kävikään--- mä hömelö en ottanut siitä valmiista tuotoksesta edes kuvaa, mut pysyin sentään annetun  aikataulun puittessa Mä pystyn kyllä kuvaamaan sen lähitulevaisuudessa, joten tulossa on.



Tässähän tämä sit on

Sit me, tai muut meistä, tehtiin valmiiseen styrox-pohjaan ovikoriste, johon ei ollut lupa käyttää,  kukkia; ei silkkisiä eikä aitoja. Lisäksi, sitä samaa ovikoristetta piti olla mahdollista käyttää useamman kerran, oli myös toivomuslistalla.
NO mähän aloin peittämään sitä styroxia ruskeaksi värjätyllä niinellä. Apuna kiinnityksessä käytin ensi kertaa, oliskohan olleet Oasisken valmistamia, "rullalla olevia liimapisaroita", mitkä tarras sormenpäihin melkein enemmän, ku siihen styrox-pohjaan.
 Ja surprise surprise, aikahan otti ja loppu, ennen kuin mun työni oli valmis. Siitä keskeneräisestä tekeleestä huomasin ottaa kuitenkin kuvan ja muutamasta muustakin, ettei jää tää "ilmianto" vaan tekstin tasolle.

Enpä arvuuttele(=en muista) kenen tekemiä mikäkin on, mut omani tuplana
Kaikki työt samassa kuvassa 

paitsi tästä yksilöstä vielä koko kuva, ku edellisessä näkyi vaan tän "häntä"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti