sunnuntai 31. elokuuta 2014
loppuviikon vitsi tai viisaus; päättäkää te
kysymys kuuluu:::: Onko kukaan kuullu, et onks olemassa tekstaustaidotonta floristia, joka on kaiken lisäks vielä blondi???
Mä muuten vähän epäilen et tuskin on, mut eihän sitä multa kysyttykään.
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Tänään alkoi pienen pieni paniikki, eipä silti että se olisi mulle jotain uutta, mutta kun toi viikonloppu lähenee. Ja miksi siitä viikonlopusta nyt pitäis panikoida, niitähän tulee ja menee.
Joo onhan se niinkin, mutta kun lauantaina on tiedossa puutarhamessut, mihin me floristiopiskelijat osallistumme omin pikku kätösin tekemiemme kimppujen kanssa ja omalla kohdalla jo ajatus asiasta HIRRRVITTÄÄ....
Tänään tehtiin ryhmätyönä "rekvisiittaa" messuille, mikä olikin tosi mukavaa. Meillä kun oli siinä neljä käsiparia, niin saimme aikaan ihan kivan lopputuloksen.
Valokuvia otan vasta paikan päällä ( jos paniikiltani kykenen) ja laittelen niitä sitten myöhemmin tänne.

torstai 21. elokuuta 2014
ihan itse tehtyjä töitä
Floristiksiko tässä ollaan todella pyrkimässä
Erehdysten ja puolen vuoden työkokeilun siivittämänä se sitten alkoi; floristiksi opiskelu on totta! Ei sitä vuosi sitten olisi uskonut, kun puutarhuriksi opiskelin.
Täähän on alana tosi taiteellista, mutta äärimmäisen mielenkiintoista. Kunhan se aika nyt riittäis kaiken sisäistämiseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)