Joulusta on selvitty ja arki koittanut on. Nimittäin maanantaina alkoi työssäoppiminen ja sehän meni melkein pääasiassa viherkasvien huoltamisessa. Tänään huomasin, että valokuvien ottotaitokin oli viikossa ruostunut, mutta toivottavasti loppuviikosta, siis perjantaina, syntyis jotain julkistettavaa.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
tiistai 30. joulukuuta 2014
torstai 18. joulukuuta 2014
Loma lähestyy, päivä vielä sitä ennen aherretaan
Loman lähestyminen alkaa näkyä, sillä kun aloitin hautavihon pohjan tekemisen, sienen varmistuksen kiinnitys kahvaan oli unohtua ja alustahan sitä sit aloitettiin. Mutta kauppias oli onneksi valveilla pöydän toisella puolella, mainitsemalla asiasta.
Hautakimpun kohdalla tapahtui melkein vastaavasti, sillä kimpun teko oli jo hyvässä vaiheessa, kun itse huomasin jättäneeni kukista langoituksen pois. Se ei haitannut tahtia yhtään, sillä kukat ei halunneet asettua paikoilleen, ei sit alkuunkaan.
Ajatukset täytyis pysyä kirkkaina vielä huomenna, sillä todennäköisesti tahti kiihtyy joulukukkien osalta ja jos puhelin soi yhtä taajaan tahtiin kuin tänään, niin voi mennä välitykset vääriin osoitteisiin, jos on pää tukossa.
No ilmiannettavaa tältä päivältä ei nyt sit oo sen enempää, kuin se surulaite ja hautakimppu, sillä tänään riitti pakattavaa; valmistujaiskukkia yksitäis- ja kimppuversioina. Surusidontaa riittää vielä huomisellekin, joten skarppina pitää olla.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014
perjantai 12. joulukuuta 2014
Täällä sitä ollaan suhteellisen rankan viikon jälkeen tolpillaan kuitenkin. Tää päivä alkoi istutus-suunnittelulla ja jatkui niiden toteuttamisella. Kauppiaan kanssa yhdessä vuoroteltiin asiakkaiden palvelussa, sillä tänään riitti surusidontatöiden hakijoita. Istutusten teossakin vuoroteltiin vuoroin toisella mullat sormissa ja toinen koristeli, vuoroin päinvastoin.
Oli jännä huomata jo suunnitteluvaiheessa, miten erilaisella asettelu-/koristelutavalla toimimme ja lopullisissa töissäkin näkyi tekijänsä kädenjälki.Toimimme tehokkaasti tiiminä kaiken kaikkiaan. Vertailukohtia en voi esittää töistämme, koska hoksasin vasta iltapäivällä, että pitäisi kai niistä jotain kuvatakin. Ottamani kuva on vähän niinkuin välivarastosta otettu, sillä niitä oli pakko siirrellä vähän väliä pois tieltä, jotta kykeni ylipäätään tekemään muitakin hommia.
Ikävää, että kiireessä en ehtinyt asetella istutuksia lomittain, jotta vivahteita töistä olisi enemmän näkyvissä. Siis oikeesti aika kuluu ihan liian nopeaan!!
Ensi viikolla jatkuu sama rumba, joten eiköhän näitä vielä ole jatkossakin nähtävillä.
Oli jännä huomata jo suunnitteluvaiheessa, miten erilaisella asettelu-/koristelutavalla toimimme ja lopullisissa töissäkin näkyi tekijänsä kädenjälki.Toimimme tehokkaasti tiiminä kaiken kaikkiaan. Vertailukohtia en voi esittää töistämme, koska hoksasin vasta iltapäivällä, että pitäisi kai niistä jotain kuvatakin. Ottamani kuva on vähän niinkuin välivarastosta otettu, sillä niitä oli pakko siirrellä vähän väliä pois tieltä, jotta kykeni ylipäätään tekemään muitakin hommia.
Minä suosin hillittyä linjaa, johon ei tontut kuuluneet. |
Ensi viikolla jatkuu sama rumba, joten eiköhän näitä vielä ole jatkossakin nähtävillä.
torstai 11. joulukuuta 2014
Kiirettä pitää
Tulipa sitä tehtyä surukimppu jos toinenkin, hautavihkoa unohtamatta tänään. Muutama kuva näistäkin tilaustöistä tuli otettua, joten julkaisenpa tässä niistä muutaman.
Siinähän niitä just sen muutaman verran, osasta töistä unohtui jälleen ottaa kuva, kun asiakkaitakin piti palvella välillä.
Siinähän niitä just sen muutaman verran, osasta töistä unohtui jälleen ottaa kuva, kun asiakkaitakin piti palvella välillä.
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Myrskyisen päivän aikaansaannoksia
No kyllä ihan ilman puoleen tuolla myrskyllä viittaan, vaikka tänään olikin viitteitä loppuviikon ryysiksestä. Aamuni alkoikin istutusten koristeluilla ja piti vähän kiirettä, kun ne noudettiin samantien, kun tulivat valmiiksi.
Ennakoitiin sitten vielä perjantain ja lauantain tilaustöiden valmistumista, siten että kestävimpiä kukkia sisältävistä töistä aloitettiin.
Nyt kun se joulukin on tulossa ja on odotettavissa entistä hektisempiä työskentelypäiviä, niin tuntuu että kellonviiisarit kulkee tosi lujaa. Eikä kaikista tekimisistä ehdi ottaa ees kuvia, paitsi parista hautavihosta otin, kun mua muistutettiin siitä.
Ja näitähän tulee riittämään, katsotaan tuleeko kuvattua jossain vaiheessa jotain muutakin.

Mitäpä tästä ihmeitä sanomaan, |
puhukoon kuvat puolestaan. |
Ja näitähän tulee riittämään, katsotaan tuleeko kuvattua jossain vaiheessa jotain muutakin.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Perjantaina sini-valkoisissa tunnelmissa
Joopa, näkyi huominen itsenäisyyspäivä tämän päivän töissä, joita tehtiin. Mähän siis väsäsin ne eilen mainitsemani pienet pöytäkoristeet valmiiksi, enkä oikein muuta ehtinytkään tehdä. En kyllä laiskotellutkaan, sillä asiakkaat ja muut valmistelupuuhat veivät aikaa. Se joulu, se joulu vaan lähenee
No julkistan nyt kuvan niistä huomisen synttäripöytien koristeista, missä niissäkin on itsenäisyyspäivä havaittavissa.
No julkistan nyt kuvan niistä huomisen synttäripöytien koristeista, missä niissäkin on itsenäisyyspäivä havaittavissa.
torstai 4. joulukuuta 2014
Itsepäisyyspäivää odottaessa
Kukkakaupassa jatkoin aamulla siivoustalkoita, mitkä eilen jäi kylmäkaapissa olevien kukien osalta vaiheeseen. Asiakaskontaktejakin oli mukavasti ja asiakaskimput alkaa näyttää entistä enemmän kimpuilta. Rusetteja tein valmiiksi istutuksia varten, ennen päivän loppumista. Jatkossa niitä tehdään aina, kun aikaa sattuu olemaan.
Huomenna on edessä toteuttaa pienimuotoinen kokonaisuus syntymäpäiville, mutta siitä enemmän huomenna.
Mutta ennen sitä vielä kuva tänään uuden ilmeen saaneen, kotiovella vaikuttavan "riipukkeen" nykyisestä olomuodosta. En siitä koskaan viitsinyt, alunperin tarkoituksena ollutta sydäntä väsätä, vaan samalla muodottomalla muodolla mennään yhä ja vielä ilman ruusuja, koska valkoiset olivat koko kaupungista tod.näk. loppu. Eipä siinä mitään, kun ongelmanratkaisuksi valitsin hyvin vähän valkoisia kukkia sekä hopean värisiä epäkukkia. (onkohan toi edes suomea?)
Sinistäkään ei käteeni tarttunut mistään, että vois puhua itsenäisyyspäivästä (tai itsepäisyyspäivästä kuten huomaatte otsikosta) vaikuttimena, vaikka sitä arvostankin (ensinmainittua nimittäin). Tällä mennään huomiseen.

Edellistä versiota katselinkin yli kuukauden, joten johan oli aika vaihtaa ulkoista olemusta |
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Aika se kuluu kuin siivillä
Nyt kun tämä työssäoppiminen maanantaina alkoi, niin aika on kulunut tosi nopeasti. Eilen en ehtinytkään tekemään niitä pusseja, vaan teimme havukransseja kauppiaan kanssa. Ja siinä kuluikin aikaa. Lisäksi hoidettiin kaikki myymälän kukat.
Tänään tein eilisen kranssin loppuun ja asiakkaitakin kävi kivasti. Uutta minulle oli kukkien lisääminen havukranssiin, mutta siitäkin selviydyin.
Kuvia en huomannut kaikesta tekemästäni ottaa, mutta pienestä hautakimpusta sentään otin kuvan.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Maanantain mietteitä
Työssäoppimispäivä oli perjantaita rauhallisempi, mutta jouluun valmistautuminen on alkanut. Se on nähtävissä materiaalihankinnoissa, tuotevalikoimassa ja jopa meikäläisessä itsessään, vaikka en varsinainen joulufriikki olekaan.
Tänään oli tilaisuus ennakoida joulutähtien paleltumisvaurioiden ehkäiseminen pakkaselta, mikäli pakkasta nyt sattuu sesongiksi sattumaan, tekemällä niille "lämpöpusseja". Eikä niiden käyttö rajoitu pelkästään joulutähtiin, vaan antaa suojan kukalle kuin kukalle. Ei siis turhaa työtä ollenkaan.
Huomenna voi olla lisää myymälän kukkien tuotteistusta ja muuta mukavaa puuhaa, who knows yet?
Tänään oli tilaisuus ennakoida joulutähtien paleltumisvaurioiden ehkäiseminen pakkaselta, mikäli pakkasta nyt sattuu sesongiksi sattumaan, tekemällä niille "lämpöpusseja". Eikä niiden käyttö rajoitu pelkästään joulutähtiin, vaan antaa suojan kukalle kuin kukalle. Ei siis turhaa työtä ollenkaan.
Siinähän niitä pusseja on vino pino, ehkä huomenna teen lisää, jos on aikaa. |
Viimeisteltyjen "Lershejen" jälkeen
Joo onhan noita tullut tehtyä, kun on niin mukavia näprätä. Huolestuttavaa on kylläkin se, että ne menee jo uniin. Siis nukkumaan mennessä alkaa päänupissa surista, et mitä seuraavaksi toteutan ja miten; raaka-aineita alkaa olla jos vaikka minkälaisia, mut taitaa tää tyyli alkaa riittää.
Koko kavalkadi kerrallaan |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)