tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vihdoinkin jotain ilmiannettavaa, vaikka pääsiäinen onkin jo  mennyt, niin vähän siihenkin palataan.
Pakko oli kokeilla tota punomista, kun viimekerrasta on vuosia vierähtänyt.
Lisäksi oli kokeiltava tikkupunttia, johon narsissit "istutin", mutta toi harso on hetkellisen mielenhäiriön aikaan saama episodi, mikä peittää näköjään vielä ne tikutkin tuon korin ohella.


tämä näki pävänvalon vasta eilen, eli hieman jälkijunassa pääsiäistä ajatellen 



Koulussa harjoiteltiin sitä vastoin tänään tekemään kimppuja ja niitähän tulikin tehtyä, vaikkakin aika erikoisia olivatkin. 

No tää nyt on vielä suhteellisen  normaali; itsetehty pohja on tässäkin Linda-verkko, sillä tahdoin harjoitella sitä lisää. 
Sitten niitä epänormaalimpia versioita: 

kimppupohjana langasta ja rautalangasta virkattu liina ja yllätys, tikut sikin sokin kuvausvaiheessa

hölmön näköinen kuvakulma ja liian vähän kukkia, pohjan muotokin muuttunut matkan varrella



Ja sitten vielä tämä:
pohjana vähän rahvaanomaisempi versio, missä siinäkin rautalanka kulkee langan ohessa
Mitenköhän näitä pitäis kuvata, että ne näyttäis samalta kun livenä, sillä tästä pidin itse melkein viuhkaversiota enemmän. Varmuuden vuoksi vielä toisesta kulmasta ikuistettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti