maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tervehdys

Aikaa on kulunut viime kerrasta ja taas löytyy hyviä selityksiä, miksi kuvia ei ole ilmaantunut.

Ensinnäkin 10.4. oltiin Turun  messukeskuksessa puutarhamessuilla ja kamera onnellisesti kotona, joten ei mitään dokumentoitua tietoa sieltäkään. Olisi kyllä ollut fiksua näytön suorittajia kohtaan ottaa kuvia heistä, mutta kun ei voinu niin ei.
Siellä myytiin Katjan ja Janikan  sekä opettajan kanssa Kukkakauppiasliiton, Varsinais-Suomen osaston toimipaikassa  sekä ruukku- että leikkokukkia.

Maanantai 13.4 kului Huittisissa, missä puhuttiin valosta yleensä ja valaistuksen merkityksestä mm. esillepanon yhteydessä. Luento oli tosi mielenkiintoinen, sillä vetäjä Jani-Matti Salo tiesi mistä puhui, koska oli opiskellut jo vuosia ja tehnyt mm.valaistustöitä esim. teattereille.

Tiistaina oli 2013 aloittaneen  ryhmän päätös ja "meidän muutaman välitilinpäätös", koska oma  ja Janikan sekä Katjan opiskelu vielä jatkuu.


Opettaja selin, taaempana Josefiina ja Taina

Etualalla Suvi, Sini, Katja


Keskiviikkona tavattiin Janikan ja Katjan kanssa uudet floristiopiskelijat (Virpi, Hanna, Sirpa-Liisa, Elina, Sanna, Tiina + muutama muu, joiden  nimiä en muista).


Teoriaosion  jälkeen  tehtiinkin sitten jo ryhmätöitä heidän kanssaan. Minun piti tehdä Virpin kanssa samanlaiset pyöreät asetelmat, samoista kukista. Eroavaisuutena meidän töiden välillä oli heti alkuaan se, että astiamme olivat eri kokoiset.
Versioista pienempi oma tekoinen

Virpin tekemä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti