keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Antoisa koulupäivä

Tänään oli vuorossa etukäteen suunnitellun kimpun toteutus. Aikataulu 1h 15 min oli liian tiukka hautakimpun valmiiksi saamiselle ja kortin tekstaamiselle, mutta lopulta kimppu valmistui, kuitenkin ilman tekstattua korttia.
Huomenna on tarkoitus harjoitella uudestaan ja vielä täydennettynä kokonaisuutena kortteineen  ja rusetteineen. Tämän päiväinen kimppu näyttää seuraavalta

Huomista odotellessa
Lisäksi  osa meistä teki dekoratiivisen eli koristeellisen surulaitteen ja osa tyyliltään formal-lineaarisen eli muoto-linjakkaan. Jälkimmäinen perustuu kontrasteihin eli vastakohtaisuuksiin.
Itse tein ensiksimainitun eli perinteisen version.
Opettaja teki malliesimerkin siitä formal-lineaarisesta  kaikkien nähtäväksi ja sillä tyylillä tekivät ns. "vanhemmat" luokallamme eli aikaisemmin opiskelunsa aloittaneet.

tämä tekemäni edustaa dekoratiivista tyylisuuntaa
Tämä seuraava,  opettajan tekemä,  taas formal-lineaarista tyyliä

tähän pitää itsekin pyrkiä, haastellisempi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti